perjantai 11. lokakuuta 2013

Tuftaustyön suunnitelua, osa 2

Työn suunnittelu jatkuu.

Kangas on pingotettuna kehikkoon ja mallin sommittelu kankaalle menossa. Leikkasin osat oikean kokoisina paperista ja sitten sijoittelin niitä kankaalle sopivaan järjestykseen. Tässä reunakuvion asettelua.

Reunakuvio piirrettynä kankaalle vedenkestävällä tussilla (vesiliukoinen tussi sotkisi työn liimausvaiheessa). Seuraavaksi kissojen sijoittelua.

Pinnan sommittelussa käytiin läpi kuvan sommittelua, jota seuraavaksi vähän pohdin oman työni kannalta. Kuvioiden sijainti keskellä työtä (kissat) antaa tasapainoisen ja levollisen vaikutelman. Kissakuvioiden asettelu symmetrisesti synnyttää tasapainon, tosin symmetria saattaa aiheuttaa myös jäykän ja mielenkiinnottoman vaikutelman. Halusin kuitenkin päällisen olevan "aina oikein päin" ja siitä syystä pitäydyin tässä asetelmassa. Kuvioiden rytmi luo kuvaan järjestystä ja kun kuviot toistuvat säännöllisesti, rytmi on sidottu (vinoneliöt). Jotta rytmiin saadaan vaihtelua yksitoikkoisuuden välttämiseksi, on hyvä käyttää yllätyksellisiä tekijöitä (käpälä).

Kokeilin kissoja myös näin, mutta tästä en tykännyt.

Ja ihan pakko oli päästä kokeilemaan itse tuftaustakin:

En ollut kuitenkaan tyytyväinen lenkkien pituuteen ja kissojen sijoittelussakin tapahtui vielä yksi muutos, joten tämä sydän ei kauan kankaalla viipynyt :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti