maanantai 23. syyskuuta 2013

Pelkistettyä

Siis minähän en osaa piirtää. Tykkään kyllä piirustella ja haluaisin osata piirtää jotakin, josta heti tietäisi, mitä se esittää, mutta kaikille ei ole suotu sellaisia lahjoja. Niinpä aina kun saan tehtäväksi piirtää oikeasti jotakin, pieni ahdistuksenpoikanen yrittää iskeä päälle. Onneksi niitä tehtäviä ei kovin usein enää aikuisiällä ole tullut vastaan, mutta nyt siltä ei voinut välttyä. Saatiin tehtäväksi piirtää jokin kasvi tms. ja sitten pelkistää se ja vaikka mitä. Voi hyvänen aika, en minä mitään kasveja osaa piirtää! Tai no joo, jonkun puun tapaisen, joka ihan sellaisenaan olisi varsin pelkistetty, höh. Kotimatkalla se sitten osui silmään:

osmankäämi! Niitä kasvoi ojanpenkalla ja niitä aina ihailen, kun olen niistä jo lapsena jostain syystä tykännyt. Niitä oli kotona maljakossa ja sitten ne hajosivat ja joka paikka oli täynnä höytyväisiä osmankäämin siemeniä :-) Mutta se vaan on kaikessa yksinkertaisuudessaan niin kaunis, tyylikäs ja muuta sellaista.

Ostin tätä tehtävää varten ihan jopa vesivärilehtiön, kun sellaista ei varastoista löytynyt. Piirrettyäni kasvin väritin sen Caran D'ache'n Neocolor-vahaliiduilla, jotka olen saanut äidiltäni joululahjaksi joskus monta kymmentä vuotta sitten. Nyt olivat tarpeeseen. Hyviä liituja! Tämän jälkeen kuva ns. laveerattiin vesiväreillä (nekin parin kymmenen vuoden takaa, tosin itse ostamiani). Seuraavaksi pelkistetty kuva piirrettiin väripaperille, leikattiin irti, sommiteltiin ja liimattiin toiselle väripaperille. Ja taaskin löytyivät materiaalit askartelukaapin kätköistä, väripapereilla ja taustan sateenkaaripaperilla on niilläkin ikää. Nyt voi olla iloinen siitä, että on tullut säästettyä kaikenlaista :-) Tuohon jälkimmäiseen työhön olisi voinut lisätä enemmän väripapereita reunoille, olisi ollut kivemman näköinen. Ehkä jatkan sitä myöhemmin...

2 kommenttia:

  1. Pyydettäessä piirtämään, se ahdistaa, mutta kaikenlainen piirtely esim. jotain luentoa kuunnellessa on rentouttavaa. Hyvin onnistunut väripaperikäämi. Se on mielenkiintoinen ja sitä voi katsella pidempään.

    VastaaPoista